The Runner -filmi nostaa esiin omaishoitajien arjen vaativuutta ja sitovuutta

15.9.2016


Kuka mahdollistaa mielenterveysomaisen hengähdystauon? FInFamin kampanjafilmi kertoo mielenterveysomaisen arjesta klassikkohitin säestämänä

Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami on toteuttanut puhuttelevan The Runner -filmin, jolla halutaan alleviivata omaishoitajien arjen vaativuutta ja sitovuutta. Filmi saa ensiesityksensä 15.9. alkavalla Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla.

Jokainen ihminen tarvitsee tauon, myös omaishoitaja. Kun perheenjäsen sairastuu henkisesti, myös läheisten elämä muuttuu monin tavoin. Suomessa yli 400 000 ihmistä hoivaa ja huolehtii läheisestään, joka kärsii psyykkisisistä ongelmista.

Omaishoitajat käyvät läpi monia eri tunteita; pelkoa, surua, syyllisyyttä ja ahdistusta. Usein vastuut perheen sisällä on jaettava uudelleen. Tämä vaikeuttaa hoitajan työtä ja seurauksena on usein taloudellisia ongelmia, stressiä ja uupumusta. Yhteiskunta ei tarjoa riittävästi tukea omaishoitajille ja he tuntevat olonsa eristetyksi ja yksinäiseksi. Monesti omaishoitajan tehtäviä joutuu hoitamaan myös lapsi tai nuori.

”Valtaosa omaishoitajista tekee arvokasta työtä ilman vapaapäiviä tai taloudellista tukea ja vain 3 prosenttia on oikeutettuja omaishoidon tukeen ja tukipalveluihin. Haluamme kampanjafilmin avulla kääntää huomion tärkeään ja raskaaseen omaishoitoon ja sen tukeemiseen ja parempaan arvostukseen”, kertoo FinFamin toiminnanjohtaja Pia Hytönen.

The Runner-filmi saa ensiesityksensä 15.9. alkavalla Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla.

https://www.youtube.com/watch?v=kv94SBpR1t8

http://www.marmai.fi/uutiset/jeppis-juoksee-daruden-tahtiin-mielenterveysomaisten-tueksi-6582439